Snäckvikenin laituri

Hyvät Snäckvikin kotisatamalaiset. Jälleen uusi kevät on aluillaan ja korona ollut toista vuotta kiusanamme. Viime keväänä saimme tehtyä useita isoja korjauksia ja tarkistuksia – iso kiitos siitä osallistuneille. Tänä keväänä emme AVI:n määräysten mukaan voi järjestää suurempia karnevaaleja ja talkoita. Tehtäviä kuitenkin tulee hoitaa siitäkin huolimatta. Strategiana on tehdä vain aivan välttämättömimmät asiat.
Olemme päättäneet tehdä seuraavia toimenpiteitä Snäckvikissä:

  • Tolppien korkeuden säätä, tulee tapahtumaan noin viikon sisällä. Lautta on tilattu.
  • Katkenneiden ketjujen vaihto, laiturin alkupäässä vko 15/16.
  • Muiden ketjujen kireyden tarkistaminen
  • Laiturin päätyosan jengatankojen kiristäminen, ovat löystyneet viime talkoista
  • Laiturin sillan pattinkin murtumakohdan ”paikkaaminen” levyllä/profiililla, sekä mahdollisesti korjaussuunnitelman luominen Laituritoimikunnan kanssa jos syksyllä voidaan palata normaali talkooarkeen
    Laituritoimikunta on syntynyt
    Kasaamme myös Johtokunnan 6.4. päätöksen mukaan Laituritoimikunnan suunnittelemaan tarpeita ja korjauksia 1-3v aikajänteellä. Toimikunta myös auttaa hiljaisen tiedon siirrossa kun vastuut vaihtuvat.
    Toisena tärkeänä asiana voisin mainita laiturin ”Logi-kirjan” aloittaminen, tähän merkitään tehdyt korjaukset, luonnollisesti tulevan suunnittelu myös mukana.
    Laituritoimikunnan päätehtäviä tulee olemaan:
  • Kartoittaa laiturin todellinen kunto
  • Arvioida oletettu jäljellä oleva käyttöikä
  • Paljonko eri vaihtoehdot edellyttävät rahallista panostusta ja työtä, sekä kartoittaa löytyykö innostunutta ja osaavaa talkooväkeä
    Ilmoittaudu mukaan Laituritoimikuntaan! Päälukua ei ole vielä rajoitettu, mutta 4hlöä voisi olla passeli. Lauantaina 17.4. klo 10.00 laiturille voi tulla tekemään ym. listattuja tarkistuksia ja kiristyksiä. Tehtävät ovat itsenäisiä ja mahdollista suorittaa erillään muista, esim pulttien kirisitämistä, ketjujen kireyden tarkastamista jne. Varusteena voi olla esim sorkkarauta, vasara, hylsysarja/lenkkiavaimia.
    Sairaana ei saa osallistua ja noudatetaan kaikkia AVIN sääntöjä ja ohjeita turvaväleistä ja maskeista. Info Satamakapteenille jos ajattelit olla mukana. Arvioitu kesto noin 3-4 tuntia.