
Sandfall
Kerhohuone
Kerhohuone toimii kerhon kokousten ja muittenkin kerhon tilaisuuksien pitopaikkana. Kerhohuonetta voi kerholainen vuokrata myös omiin tilaisuuksiinsa ja varaukset hoitaa Sandfallin isäntä.
Tilat on pidettävä siisteinä ja järjestyksessä!
Talvitelakointi
Ennen telakointia ota yhteyttä Sandfallin isäntään. Hän hoitaa veneiden sijoittelun ulkoalueilla ja häneltä voi muutenkin tiedustella veneiden talvitelakoinnista. Ota yhteys myös jos olet vaihtanut venettä tai luopunut veneestä. Yhteystiedot löytyvät täältä.
Veneen pohjan pesu
Paraisten venekerho on rakentanut veneiden pohjan pesua varten pesulaatan, jonka avulla kerätään talteen pesun yhteydessä veneiden pohjasta irtoavat, ympäristölle haitalliset eliöstönestomaalit. Tavoitteena on, etteivät haitalliset yhdisteet kulkeudu ympäristöön. Pesulaatan rakentamiseen kerho on saanut ns. Leader-tukea eli se on osittain Euroopan unionin rahoittama.
Pesupaikan ohjeet
Pesupaikalla pestään kaikki veneet, mitkä on maalattu ns. ”myrkkymaalilla”. Biosidivapaalla maalatut saa halutessaan viedä suoraan omalle paikalle.
Hyvissä ajoin ennen aloitusta huolehtivat kaikki nostoon tulevat yhdessä, että kärry missä tarvittavat välineet on pesupaikalla(noudetaan kerhotalon alakerrasta).
Toiselle pesurille vedetään oranssia kaapelia käyttäen sähkö aidan vierestä (EI portin veressä olevasta keskuksesta), mistä johdetaan myös lisävesi säiliöihin. Toiseen pesuriin otetaan sähkö säiliöiden vieressä olevasta sähkötolpasta. Huolehditaan että ajoneuvoilla EI AJETA milloinkaan kaapelin tai letkun yli!

Molemmat pesurit liitetään sitten erillisiin säiliöihin niissä olevilla letkuilla ja huolehditaan että lisävesi on tarvittaessa päällä(johdetaan päältä säiliöön). Pesureiden on niiden käydessä oltava AINA MAKAAMASSA kuten kuvassa, jotta pumput saavat tarvittavan öljyvoitelu.
Nosturi nostaa veneen pesulaatalla olevien puuparrujen päälle, tukien sitä samalla. Pesu suoritetaan sitten kahdella suihkulla samaan aikaan.
Viimeisen veneen jälkeen huolehditaan yhdessä, että molemmat sailiöt ova täynnä vettä seuraavaa nostokertaa varten. Tämän jälkeen laitetaan kaikki tavarat takaisin kärryyn, varmistaen että ne ovat puhtaat ja siististi pakattu. Lopuksi kuorma kiinnitetään tukevasti ja viedään kerhotalon alakertaan. PESUREITA SAA KÄYTTÄÄ VAIN PESUPAIKALLA TAPAHTUVAAN PESUUN!
Telakoinnin ohjeet
Yhteisnostoista ilmoitetaan kerhon nettisivuilla ja WhatsApp -ryhmässä.
Alue 1 (nostolaiturin alue)
Alueelle sijoitetaan isommat ja pukkien varaan varastoitavat veneet
Alue 2 (kerhohuoneen eteläpuolinen alue)
Alueelle sijoitetaan pienemmät ja trailerilla varastoitavat veneet, sekä ne veneet jotka eivät enää mahdu alueelle 1
- Traktoria saavat käyttää vain erikseen nimetyt traktorinkuljettajat
- Jokaisessa veneessä tulee olla säänkestävä kortti, mistä ilmenee veneen nimi, pituus, omistajan nimi ja puhelinnumerot
- Sellaisesta sähkön käytöstä, mikä ylittää normaalin kunnostuksessa tarvittavan sähkön määrän, on sovittava Sandfallin isännän kanssa etukäteen
- Paloturvallisuussyistä kaasupullojen säilyttäminen veneessä talvella on kiellettyä. Niitä varten Sandfallissa on nyt lukollinen peltikaappi mastotelineen vieressä. Laita kaasupulloon nimilappu (oma nimesi, veneen nimi ja puhelinnumerosi) ja vie se talveksi säilytyskaappiin.
- Purjeveneestä pitää ottaa masto pois talveksi. Pystyssä oleva masto vaikeuttaa muiden veneiden siirtämistä syksyllä ja keväällä. Säilytyksessä olevissa mastoissa on oltava omistajan nimi ja puhelinnumero.
- Veneen palovaroittimesta pitää ottaa patteri irti talvisäilytyksen ajaksi. Sisäkäyttöön tarkoitettu palovaroitin saattaa ruveta kosteissa telakkaoloissa hälyttämään itsekseen. On ehkä parempi viedä palovaroitin kotiin lämpimiin tiloihin talven ajaksi.
- Kiellettyjä venesuojuksia ovat sellaiset rakennelmat, joissa kattotuolit tukeutuvat maahan. Kielto johtuu tilanahtaudesta.
- Alueella on noudatettava siisteyttä. Jätesäiliötä alueella ei ole, vaan kaatopaikkajäteet, jäteöljyt, maali- ja liuotinjätteet, akut ym. ongelmajätteet jokainen toimittaa itse pois alueelta asianmukaiseen keräyspisteeseen esimerkiksi Paraisten kaatopaikalle
- Jokaisen veneenomistajan, joka säilyttää venettään Sandfallissa, edellytetään osallistuvan alueen siivous- ja kunnostustalkoisiin
- Huolehdi siitä että alueen portti tulee lukittua viimeisen lähtijän jälkeen
- Säilytysmaksut peritään syksyn aikana.
- Kerholla on paineilmakompressori trailerin renkaiden täyttöä varten ja uppopumppu puuveneitten vesillelaskua helpottamaan.
- Sandfallin isäntä hoitaa veneiden sijoituksen sisäpaikoilla
- Paraisten Venekerholla ei ole vakuutusta, joka kattaisi telakka-alueella mahdollisesti sattuvia vahinkoja tai varkauksia. Vastuun kaikista vahingoista kantaa omalta osaltaan kukin veneenomistaja.



